Kansainvälisyys rahapeleissä kiinnostaa suomalaisia

0 0

Suomalaiset ovat samalla innokkaita rahapelaajia, mutta myös ulospäinsuuntautuneita sekä kiinnostuneita ulkomaailmasta. Aikoinaan rajojen avautuessa ja EU:n ilmestyessä kuvioihin, suomalaiset omaksuivat nopeasti itselleen eurooppalaisen roolin, suomalaisuuden jäädessä taka-alalle.

Unsplash

Tilanne on edelleen samanlainen ja yhä useampi suomalainen muuttaakin ulkomaille. Samalla kiinnostus ulkomaisia trendejä kohtaan on kasvanut. Yksi näistä on nähty myös rahapeleissä.

Suomalaiset ovat esimerkiksi nopeasti omaksuneet nettipelaamisen peliautomaattien sijaan ja samalla pystyneet tutustumaan yhä monipuolisempaan sekä kansainvälisempään rahapelimaailmaan.

Internet on esitellyt uusia pelitapoja

Suomessa on vain muutama paikka, jossa voi pelata kunnollisia kansainvälisiä kasinopelejä. Kauppojen ja ravintoloiden auloissa nähtävät peliautomaatit edustavat peruspelivalikoimaa videopokereineen ja kolikkopeleineen.

Netissä mukaan tulevat kuitenkin lähes kasinotason ruletti, blackjack, baccarat sekä monenmoiset erikoispelit, joista hyviä esimerkkejä ovat slingot ja live-kasinoiden game show-pelit.

Täten sinulta ei edes vaadita siirtymistä mihinkään fyysiseen tilaan, vaan voit avata minkä tahansa niistä älypuhelimellasi tai tietokoneellasi. Etenkin live-pelaaminen on nostanut vahvasti päätään viime vuosina. Se yhdistää parhaiten fyysisen kasinopelaamisen ja nettipelaamisen, koska kierrokset pyörivät suorassa videoyhteydessä aidon jakajan johdolla.

Voit siis esimerkiksi valita haluamasi panosvaihtoehdon pelistudiosta suorana lähetettävän lähetyksen pelipöydästä tai vaihtoehtoisesti jonkun kuuluisan kivijalkakasinon aidosta pelipöydästä, kasinon muiden asiakkaiden rinnalla. Sinulla on siis kännykälläsi suora yhteys maailman tunnetuimpien maltalaisten ja vaikkapa monacolaisten kasinoiden kuplivaan tunnelmaan.

Live-kasinopelit ovat kasinopelaamisen huippua

Samalla kun kivijalkakasinoissa pelataan edelleen tuttuja korttipelejä tutuilla säännöillä ja pyöritetään kolikkopelien keloja vanhaan tapaan, netissä ollaan noustu aivan uudelle tasolle. Siitä parhaita esimerkkejä ovat 2020-luvun alussa julkaistut uutuuspelit.

Unsplash

Niissä on sekoitettu tuttuja onnenpelejä aivan uuteen formaattiin, jossa pelaajat pystyvät kokemaan rahapelaamisen melkeinpä show-tyyliin. Ehkä tunnet jo bingon tai onnenpyörän, mutta mieti, minkälaista niiden pelaaminen olisi, jos niihin olisi lisätty palkinnoiksi matkalahjakorttien ja sokeripakettien sijaan rahapalkintoja ja erikoisefektejä? Ne voidaan kokea live-peleissä.

Samalla pystytään keskustelemaan muiden pelaajien kanssa ja jopa pelipöytää johtavan jakajan jututtaminen onnistuu. Se tuokin pelaamisen aivan uudenlaisen tason ja viihdearvon. Uusimmat pelit ovat kuitenkin vieneet pelaamisen vielä eteenpäin ja on muodostunut täysin uudenlaisia show-pelejä.

Ruotsalaisen pelivalmistajakonsernin Evolutionin keittiöstä on valmistunut nimittäin kaksi uuden sukupolven live-peliä: Gonzo’s Treasure Hunt ja Cash or Crash. Niistä ensimmäinen on sekoitus kolikkopeliä ja showta, kun taas Cash or Crash on muunnelma arvauspelistä, jossa sinun pitää osua oikeaan siinä, miten korkealle lentokone lentää.

Gonzo’s Treasure Huntiin on vieläpä luotu ensimmäinen VR-tila, joten peliä voidaan halutessa pelata VR-laseilla ja -ohjaimilla. Kyseisten show-pelien juontokieli on aina englanti, joten samalla voi saada idean kansainvälisestä tunnelmasta.

Suomalaisten nettipelaaminen on jatkuvassa kasvussa

Oli kyse sitten uusien pelien tuomasta vetovoimasta tai yleisestä trendistä, rahapelien pelaaminen netissä on ollut merkittävässä kasvussa viime vuosien aikana. Fyysisillä peliautomaateilla pelaamista pyritäänkin rajoittamaan ja pelikoneita on alettu jo vähentämään rajulla kädellä.

Tulevaisuudessa luonnollinen siirros tuleekin siis olemaan yhä suuremmissa määrin kohti nettipelaamista. Suomalaisille suunnattuja nettisivustoja on satoja, joista vain Veikkaus on laillisesti Suomessa toimiva sivusto.

Muut sivustot on rekisteröity Maltalle, Viroon tai muihin laajoja kasinolisenssejä myöntäviin maihin, mutta niillä on täten myös oikeus tarjota palvelujaan EU:n sisällä, Suomen monopolista huolimatta. Juuri kyseiset sivustot ovat syy, miksi nykyään puhutaan niin paljon rahapelaamisesta ja sen mahdollisista uusista sääntelyistä.

Mikä tulee olemaan tilanne 10 vuoden sisällä?

Seuraavien kymmenen vuoden aikana voidaan kuitenkin pitää selvänä, ettei suomalaisten rahapelitottumukset tule kovin paljoa muuttumaan. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen neljä vuoden välein tekemien selvitysten mukaan pelaaminen ei ole merkittävästi kasvanut, muttei myöskään vähentynyt, kaikista toimenpiteistä huolimatta.

Ainoa ilahduttava asia on se, että yhä useampi on omaksunut terveen pelaamisen tavat ja nauttii rahapelaamisesta pelkästään viihteenä. Suomen tulisikin painottaa yhä kasvavissa määrin terveellisten pelitapojen opettamiseen ja ennaltaehkäisemiseen jatkuvan rajoittamisen ja sääntelyn sijaan.

Ensimmäisten joukossa pelaamassa

Samalla suomalaiset tulevat edelleen seuraamaan tarkasti tulevaisuuden rahapelitrendejä ja peliuutuuksia. Ne tulevat aina olemaan tarjolla ensimmäiseksi varsinkin suomalaisille suunnatuilla nettikasinoilla, koska sinivalkoiset pelurit ovat tärkeä kohdeyleisö lähes jokaiselle Euroopassa toimivalle rahapelisivustolle.

Kasinopelaamisen rinnalla myös vedonlyönti netissä ja etenkin ulkomaisilla sivustoilla on kasvattanut jälkeään yleisten pelitottumusten joukossa. Kymmenen vuoden sisällä voimme odottaa reipasta kasvua etenkin vedonlyöntiä ja kasinopelaamista tarjoavien kasinoiden lukumäärässä.

Happy
Happy
0 %
Sad
Sad
0 %
Excited
Excited
0 %
Sleepy
Sleepy
0 %
Angry
Angry
0 %
Surprise
Surprise
0 %
Previous post Miksi slottipelit ovat niin suosittuja nettikasinoilla?
Next post Nettikasinoiden bonuskäytännöt